tiistai 20. syyskuuta 2011

Your beauty is beyond compare.

Hui kun kiire päivä takana! Oon juossu kouluun, koulussa liikkatunnille siilitielle (ja takaisin), ja vielä koulusta tanssitunnille! Kotiin päästyäni päätin räpsästä muutaman kuvan teille tiedoksi siitä, että olen elossa vaikka välillä blogikin tuntuu unohtuvan kaiken kiireen keskelle.
Eli eilen kävin ennen tanssituntia hieman etsimässä kynsilakkoja. Mun kynsilakkavarastot on sen verran pienet ja no, kaipasivat vähän päivitystä kaiken punaisen ja pinkin keskelle. Hain tummaa, mutten mustaa. Löysin minun silmää miellyttävän tosi tumman sinisen kynsilakan. Purkissa se näytti hirmu tummalta, mutta erottui vielä siniseksi. Kiikutin sen kassalle tyytyväisin mielin, sillä ennen en oikeen ole vartavasten mennyt kynsilakkaa ostamaan. Kotiin tultua päätin kokeilla tätä kyseistä kynsilakkaa ja no ei se ihan niin tumma ollutkaan. Kolmen kerroksen jälkeen pääsin haluttuun väriin ja sekin oli siinä ja rajalla, että erottuiko liian selvästi siniseksi. Tälläinen kynsilakka episodi. Saahan sen tekstin repästyä melkeen tyhjästä, kun ei mulla oo teille asukuvaakaan antaa :(


Näyttää tummalta , eikö?



Mun ihana kaveri   Taija    antoi mulle tänään tollaisen ihanan "villa" liivin lainaksi! Mitäköhän kivaa huomenna yhdistäis ton kanssa. Asukuva huomenna I promise! :D





Ellie Goulding- Heartbeats (cover)
Ellie Goulding- Wish I stayed

                                                          Ellie Goulding- Starry eyed




Ah, tyksin ihan hirmusesti Ellien musasta! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti