tiistai 14. helmikuuta 2012

Whitney Houston.


Niinkuin monet teistä on uutista ja muualta lukeneet ja nähneet uutisen Whitney Houstonin kuolemasta. Itselleni uutinen tuli aikamoisen järkytyksenä. Whitney oli yksi niistä artisteista minulle jonka mukana ollaan tanssittu ja laulettu monet monet kerrat. Niin kauas kuin jaksan muistaa niin olen laulanut Whitneyn lauluja, aina ei tosin niin hyvällä "menestyksellä". Omassa musiikki elämässä hän on ollut aina suuri innoittaja. Hänen laulutaitonsa ihmetytti  ja ihmetyttää edelleen uudelleen ja uudelleen. Yksi suurimmista haaveista toteutui kesällä 2010. Whitneyllä oli kiertue meneillään ja yksi hänen konserttipaikoistaan oli Suomi. Konsertti oli henkilökohtaisesti yksi upeimmista kokemuksista. Vaikka, tähti ei enään parhaimmassa terässään ollut, oli kuitenkin upeaa päästä näkemään hänet "omilla silmillä". Hänen musiikkinsa tulee takuulla pysymään soittolistoillani! Sillä on Whitney Houston minun mielestä historian uskomattomin laulaja!



Kuvat: google kuvahaku.




                      Whitneyn muistoa kunnioittaen ja häntä muistaen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti